Foto Fennica Oy verkkokauppa > Kirja Lukuja Luodoilta

Kirja Lukuja Luodoilta

Lukuja luodoilta on ensimmäinen ja jo siksikin ainutlaatuinen teos Helsingin saaristolinnuista.
Lintujen tuntijat vievät meidät seuraamaan läheltä niiden elämää porkkananokkaisesta meriharakasta surumieliseen alliin, laumasieluiseen valkoposkihanheen ja ulkoluotojen karikukkoon.


Haastatteluissa kaupunkilaiset kertovat omasta merkityksellisestä lintusuhteestaan. Historiakertomuksissa kuljetaan menneiden aikojen munanpaistajien ja legendaaristen suurrengastajien jäljillä. Kiinnostavat tarinat ja upeat kuvat herättävät innostuksen heittää kiikarit kaulalle ja lähteä retkeilemään Helsingin kauniiseen saaristoon!


Millaisessa elinympäristössä saaristolinnut pesivät? Minne ne muuttavat?
Millaisia vaaroja ne kohtaavat ja mihin ne kuolevat?
Muuttuuko lajisto?
Kantojen kehitystä tarkastellaan Matti Luostarisen vuosina 1996�2013 suorittamien lintulaskentojen aineiston pohjalta.


Kirjassa seurataan myös menneiden aikojen munanpaistajien ja suurrengastajien toimia sekä kurkistetaan tulevaisuudennäkymiin uusimpien kaavoitushankkeiden myötä.
Haastatteluissa nykyiset kaupunkilaiset kertovat omasta merkityksellisestä lintusuhteestaan.


Kirja on runsas, visuaalinen tieto- ja elämyspaketti kaikille linnuista ja saaristoluonnosta kiinnostuneille.


Julkaisijat: Helsingin kaupungin ympäristökeskus ja Ympäristötutkimus Yrjölä Oy

 Kirja Lukuja Luodoilta

Hinta: 32.00 €

 
 Ostoskori

FotoFennica oy, Avoinna ma-pe klo 10-18, Itämerenkatu 16, 00180 Helsinki, Suomi
puh. 09 68590800, sähköpostiosoite tilauspalvelu@fotofennica.fi
Viimeksi päivitetty 2017-10-23 11:55:34